4. maaliskuuta 2011

wonderful day in a prostitute house

Kun tultiin Suomesta tänne kotiin viime viikonloppuna, niin me missattiin vahingossa meidän toinen lento ja jouduttiin jäämään Amsterdamiin yöksi. Musta se oli just kivaa, koska oon iana halunnut käydä siellä ja seuraavana aamuna ehdin nähdä kaupunkia ja lentokenttää ihan tarpeeksi jotta voin sanoa, että olipas kiva paikka! Vieläkin unelmissa olisi matka sinne kavereiden kanssa, ja se olisikin ihan mahdollista, nimittäin täältä sinne menee junalla vain muutama tunti. Siellä vois tehdä kaikkea jännää.. :)

Jaa että tämmöstä Amsterdamissa, mun tuleva ammatti :) ..no ei nyt xp
Nyt on koulussa taas hirveesti tehtävää ja kokeita ja läksyjää ÄÄÄÄ ihan liikaa, siksi en ehdi olla koneella, tosin kuitenkin aina jumitun ihan liian pitkäksi aikaa johonkin faceen.

Eilen äiti halusi välttämättä leipoa muffinsseja, mutta sitten jostain syystä se olinkin lopulta mä joka ne teki, ja vaikka niistä tuli pahoja niin silti en ole voinut pitää näppejäni erossa niistä. Onneksi en ole syönyt kuitenkaan niitä paljon. En osaa ollenkaan sanoa olenko syönyt yhden vai kahden vai kolmen kokonaisen verran, koska en ikinä pysty ottamaan yhtä ja syömään sitä vaan napostelen ja näykin pieniä palasia ja maistelen ja sit saatan ottaa yhden mutta siitä syön vain parhaat kököt ja heitän roskiin ja saatan ottaa jopa toisenkin ja tehdä saman. Hirveetä ruuan tuhlausta loppujen lopuksi. Mä aina tolleen murustelen ja syön valikoiden, se on tosi ärsyttävää, ksoka vaikka söisin yhden kakunpalsen verran, niin en vain osaa/pysty syömään sitä yhtä kakunpalasta yhdellä kertaa kokonaan!

Stockalta saa tämmösiä muffinsseja ja mun äiti ostaa niitä aina!
Mut joo muffinsseja vähän maistelin aamulla ja söin puolikkaan näkkileivän avokadolla sekä vähän maitorahkaa. Nyt olen kotona kirjoittamassa tätä, koska opettaja on poissa ja sen takia meillä on kahden tunnin lounastauko ja ehdin hyvin kotiin. Kohta riennän takas enkun tunnille kirjoittamaan tylsää ja lapsellisen helppoa dialogia. Englanti on ain ollu tmun paras aine koulussa, oon siinä luokan paras, 10 oppilas oikein, vaikka tosin eipäs ollut nyt 10 todistuksessa :( Mutta takasiin lounastaukoon; täällä paistaa aurinko todella keväisesti, ei yhtään lunta ja aika lämmintä, ihanaa istua koneella auringon paisteessa ja juoda kahvia samalla ja syödä suklaata. Joo, ihan oiekasti, syön suklaata!! En tiedä mikä muhun tuli, mutta en jaksa syödä mitään kunnollista nyt ja päätin syödä 5 semmosta suklaapaala ja keitin kahvia, joka tosin nyt jo on jäähtynyt. Tänää illalla menen ulos enkä halua tänää syödä paljon mitään kunnollista ettei maha pullota illalla ja selviän sitten vähemmällä alkoholillakin :) Odotan innolla, koska pari kivaa tyyppiä tulee tänne Suomesta ja on kiva näyttää niille vähän tätä kaupunkia ja mennä bilettämään. Täällä on yksi klubi, josta kaikki naiset saa ilmaisia drinkkejä!!! Sinne on kiva mennä aina alkujuomille, hei miettikää ILMAISTA! Vaaleanpunanine Trojka on ihan parasta muuten drinkeissä, otan usein sitä yhdistettynä spriteen.
Nyt on vähän jo kiire kouluun...

P.S. anteeksi lukuisat mahdolliset kirjoitusvirheet...

1 vastausta::

  1. Aah miten ihanaa saada ilmaisia drinksuja! Pidähän kivaa:)

    VastaaPoista