23. maaliskuuta 2011

waiting for summer to come

Mulla on ihan kesä fiilis, täällä on jo lämpötilat jotain 15 paikkeilla :) Selvästi vaikuttaa mielialaan se kun aurinko paistaa ihanasti aamusta lähtien, eikä ole ihan synkkää. Kesällä oonkin aina iloisempi, vaikka tosin kesällä taas on sitten ihan omat paineet ja ahdistukset, kun pitää mukamas näyttää hyvältä. Viime kesänä mä olin kotona pitkään ihan yksin, ja silloin en edes stressannut sen kummemmin syömisistä, kun olin kokoajan menossa jossain ulkona. Kesä on kivaa aikaa kun on paljon tekemistä ja voi hengailla olkona ja mennä kävelylle ihanaan lämpöön.

Oon vähän kuunnellut INNA:a, niiden biisit saa mut ihan kesäfiilikseen kanssa. Sori tää ei suostunut lataamaan tähän videota.
Ja vielä vähän viime päivistä, eli tosiaan sunnuntaina matksutin takaisin tänne kotiin, ja sinä päivänä syömiset kusi pahasti. Ei niinkään määrällisesti vaan laadullisesti. Aamulla heräsin aikaisin menemään sinne ensiapu-kurssille, kun tuli 45min lounastauko en ehtinyt syödä ja sit kun se loppui mulla oli tosi kiire lentokentälle. En uskaltanut ostaa mitään 7 euron sämpylää, se kun oli niin kalliskin, ja mulla kun oli karkkia laukussa niin napsin sitten niitä. Mulle tuottaa aina hirveästi ongelmia ostaa ikinä mitään ruokaa, kun ajattelen aina että kotona saisin ilmaiseksi ruokaa ja vieläpä terveellisempää semmoista. Kuitenkaan karkkia en ikinä epäröi ostaa. Mutta joo, huomasin heti että olin kokoajan ihan väsynyt ja ällötti enkä jaksanut kuin murjottaa tona karkkisunnuntaina. Maanantaina oli sitten ihanaa herätä ja syödä aamupalaksi kalaa ja salaattia :D Teki vaan niin mieli jotain terveellistä ja ravitsevaa ruokaa. Nyt olen back on the track, maanantaina kävin vähän yli tunnin lenkillä illalla ja eilen tein vain lihaskuntoa.

0 vastausta::

Lähetä kommentti